Sosiaali- ja terveysturvan päivät
Sosiaali- ja terveysturvan päivät järjestettiin 17.-18.8. Hämeenlinnassa yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Päivien teemana oli Sosiaalisesti kestävät ratkaisut ja niille osallistui lähes 500 alan ammattilaista ja luottamushenkilöä. Tapahtumapaikkana oli monipuoliset puitteet tarjoava Verkatehdas.
Päivien avajaisissa luovutettiin Sosiaaliturvan kultaiset kunniamitalit – Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton korkein kunniamerkki – 12 alalla ansioituneelle.
Päivien puheenvuoroissa tarkasteltiin erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamista, avattiin sosiaalisesti kestävän kehityksen käsitettä, etsittiin vahvempia osallisuuden muotoja, arvioitiin hyvää työelämän kaarta ja haettiin uusia innovaatioita hyvinvointiin. Innokylä oli esillä sekä omalla osastolla että seminaarien toteuttajana. Lisäksi oli mahdollisuus tutustua Reiluun palveluun, Osaavaan ohjaukseen ja Yhteispalvelupisteisiin järjestöjen näkökulmasta.
Kaupungin vieraanvaraisuudesta saatiin nauttia iltavastaanotolla.
Lämmin kiitos kaikille mukana olleille – järjestäjille, puhujille ja osallistujille – teimme yhdessä hyvät päivät!
Päivät olivat viimeiset Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton järjestämät Sosiaali- ja terveysturvan päivät. Päivien hyvä perinne jatkuu 1.1.2012 aloittavassa SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä, jonka STKL, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ja Terveyden edistämisen keskus ovat perustaneet.
Seuraavan kerran tavataan näillä päivillä 14.-15.8.2013 – katso tästä missä!



